Kansainvälinen harjoittelijavälityspalvelu

Nova Talent, Vesa Laakso

Elämme epätavallisia aikoja, keväällä piti kauttani tulla runsaasti vaihto-opiskelijoita Euroopasta! Maaliskuun alussa kaikki muuttui, muutamia vaihtoja peruttiin, mutta pääosin ne siirtyivät syksyyn, jolloin rajojen odotetaan aukeavan laajemminkin. Tulevaisuudessa muotoutumista on vaikea ennustaa, suunnitelmia tehdään aktiivisesti ja keskusteluja käydään eri suuntiin. Nova Talentin tavoitteena on tarjota yhä useammalle yritykselle kokemuksia kansainvälisyydestä harjoittelijavälityspalvelun avulla. 

Kansainvälinen harjoittelijavälityspalvelu on palvelu, joka on kohdistettu juuri teidän yritykselle!


Suomesta lähdetään jatkossakin Eurooppaan

Tänä keväänä olin OPH:n arviointiryhmässä asiantuntijana arvioimassa Suomesta ulkomaille kohdistuvia ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyshankkeita. Tämä oli oiva tapa hyödyntää kertynyttä asiantuntemusta ja oppia uutta! Jos yrityksenne hakee luotettavaa kumppania kansainvälisyyteen, mietitään porukalla, miten voimme sitä edistää. Mikäli yritystänne kiinnostaa ruohonjuuritason kansainvälistyminen, olen mielelläni tekemässä yhteistyöstä!

Seuraavassa jutussa tarinaa, miten espanjalaiset Mateo ja Diego ovat pärjänneet kuukausia kestäneen koronajakson Suomessa. 

Kansainvälisyysterveisin, Vesa Laakso